Henkirikos on ihmisen kuolemaan johtava rikos. Rikoksen tarkempi nimitys riippuu teon tahallisuudesta ja suoritustavasta. Huolimattomuuden vuoksi voi syyllistyä kuolemantuottamukseen. Suomessa tahallinen ihmisen tappaminen on rikosnimikkeeltään tappo, törkeä tappo on murha ja lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty tappo on surma tai lapsensurma.

Valtioiden tai vastaavien hallinnollisten toimijoiden erittäin monta uhria vaatineita henkirikoksia sanotaan tavallisesti kansanmurhiksi tai oikeustieteessä joukkotuhonnaksi. Kansanvihollisten hävittämistä ei ole tarkemmin määritelty ja siitä on yleisesti käytetty termiä puhdistus, joka on sisältänyt eliminoimisen surmaamalla.

Henkirikosten määrittely vaihtelee suuresti maittain. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tahalliseksi henkirikokseksi luetaan autolla päihtyneenä aiheutettu liikennekuolema, toisin kuin Suomessa^lähde?. Se vaikeuttaa suoraa henkirikostilastojen vertailua.

Vuonna 2012 maailmassa tehtiin 437 000 henkirikosta, joista lähes 40 prosenttia tehtiin Amerikan maissa. Maailman murhatilastojen kärjessä on YK:n vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan Honduras, jossa tehdään 90,4 murhaa 100 000 asukasta kohden. Toisena 53,7 Venezuela, 44,7 Belize ja 41,2 El Salvador. Vastaava luku Suomessa on noin 2 murhaa 100 000 asukasta kohden. Kaikkien henkirikosten uhreina kuolee Suomessa vuosittain 100–150 ihmistä.^[1]

Suomessa on kuudenneksi eniten henkirikoksia EU:ssa. Ero Euroopan keskiarvoon selittyy pitkälti sillä, että Suomessa keski-ikäiset työttömät alkoholiriippuvaiset miehet tappavat poikkeuksellisen usein. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus on melko samalla tasolla, kuin Länsi-Euroopan maissa.^[2]

Vuosina 2000–2009 uhreista 70,1 % oli miehiä, 29,9 % naisia (3,3 ja 1,3 / 100 000 as.). Miesten osuus on ollut 70 %:n luokkaa 1950-luvulta asti ja 1700-luvun loppupuolella, siinä välissä 80–90 %. Naisten osuus tuomituista oli 2000-luvulla 13 % (0,7 / 100 000 as.), 1960-luvulla 5 % (0,2), ja nousu on jatkunut 1940-luvulta asti. Viime vuosisatojen minimi oli 3 % (0,5) 1920-luvulla.^[2]

Yleisin uhri oli tuttavan tai ystävän surmaama mies (46 %), sitten parisuhdekumppanin surmaama nainen (18 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman surmaama mies (10 %). Vuonna 2010 tapahtui 117 uhrin kuolemaan johtanutta tahallista väkivaltarikosta (2,2 / 100 000 as). 1975–2000 taso oli noin 3 / 100 000 as. Osapuolista ainakin toinen oli humalassa 83 %:ssa tapauksia (69 %:ssa kaikki). Tekijämiehistä 56 % oli tuomittu pahoinpitelyrikoksesta edellisten kymmenen vuoden aikana.^[2]

Tyypillinen suomalainen henkirikos on ryyppyriitatappo, joka tehdään viikonloppuna teräaseella yksityisasunnossa. Aikuisten miesten välisistä, tekijän ystävään tai tuttavaan kohdistuvista henkirikoksista 80 prosentissa sekä tekijä että uhri ovat rikoshetkellä humalassa. Naisiin kohdistuvissa parisuhdetapoissa 60 prosentissa kumpikin osapuolista on rikoshetkellä humalassa. Naisten tekemissä ja naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa alkoholin rooli on yleensäkin pienempi kuin miesten välisissä. Vähäisin merkitys alkoholilla on lapsiin kohdistuvissa henkirikoksissa, joissa tekijä on lähes aina selvä.

Myös aikuisten välisessä muussa lähisuhdeväkivallassa kuin parisuhdeväkivallassa osapuolten yhteisen alkoholinkäytön rooli on keskimääräistä heikompi: vain 35 prosentissa tapauksissa kumpikin osapuolista on rikoshetkellä humalassa. Muuhun lähisuhdeväkivaltaan kuin parisuhdeväkivaltaan liittyvissä henkirikoksissa on huomattavan usein tekijällä on ollut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia.^[3]

Alle 21-vuotiaiden osuus henkirikoksiin syyllistyneistä on vajaat 10 prosenttia. Heistä noin 90 prosenttia on poikia. Varsinkin alle 18-vuotiaiden tyttöjen tekemät henkirikokset, kuten vuonna 2015 tapahtunut Seinäjoen teinisurma, ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia: vuosina 2003–2011 yksikään 15–17-vuotias tyttö ei syyllistynyt henkirikokseen.

Nuorten henkirikollisuuden taso Suomessa ei eroa merkittävästi muista Euroopan maista. Sadan viime vuoden aikana nuorten tekemät henkirikokset ovat vähentyneet selvästi. Nuorten henkirikokset ovat usein vanhempien ikäryhmien henkirikollisuutta raaempia, suunnitelmallisempia ja vaikeammin ennakoitavia. Lisäksi nuorten tekemät henkirikokset tehdään useammin ryhmässä ja julkisella paikalla vanhempien ihmisten tekemiin henkirikoksiin verrattuna. Nuorten tekemät henkirikokset kohdistuvat myös useammin tekijälle tuntemattomaan ihmiseen sekä liittyvät huomattavan usein omaisuusrikoksiin.

Yhdistävä tekijä vanhempien ikäryhmien henkirikollisuuteen on kiinteä yhteys alkoholin ongelmakäyttöön ja yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Nuorilla henkirikoksentekijöillä on yleistä mm. vaikea perhetausta, koulunkäyntivaikeudet ja päihteiden käytön aloittaminen hyvin nuorena.

Viime vuosina henkirikoksiin syyllistyneistä nuorista jopa puolet ovat olleet huumausaineiden (kuten kannabiksen ja amfetamiinin) vaikutuksen alaisia rikoksen tekohetkellä. Viime vuosina henkirikoksiin syyllistyneistä nuorista yli puolet on ollut hoidossa mielenterveysongelmien takia jo ennen rikosta. Vakavista mielisairauksista kärsiviä joukosta on 10 prosenttia.^[4][5]

Yleisradion Heikki Kiseleffin mukaan sisäasiainministeriö on selvittänyt, että jokainen suunniteltuun henkirikokseen syyllistynyt nuori on kärsinyt koulukiusaamisesta.^[6] Tällaista päätelmää ei sisäasiainministeriön selvityksestä kuitenkaan todellisuudessa löydy, vaan siellä todetaan, että jokaisen henkirikoksen tehneen nuoren taustalla on ollut jonkinlaista syrjäytymistä, useimmin päihteiden käytöstä aiheutunutta.^[7]

Miehen keskirangaistus taposta oli yhdeksän vuotta ja viisi kuukautta, naisen kahdeksan vuotta ja kahdeksan kuukautta.^[2] Murhasta tulee tuomita aina elinkautinen vankeusrangaistus, ellei rikosta ole tehty alle 18-vuotiaana tai alentuneesti syyntakeisena.

• Luettelo kuuluisista murhatuista ihmisistä

• Findikaattori – henkirikokset Suomessa 1754–2016
• Väkivallan vähentäminen – Henkirikokset (Arkistoitu – Internet Archive)