Henkilökortti on asiakirja, joka on tarkoitettu henkilöllisyyden todistamiseen. Henkilökortti voi sisältää henkilön koko nimen, valokuvan, iän ja syntymäpäivän, sukupuolen, osoitteen, nimikirjoituksen, asianmukaisia numeroita (esimerkiksi henkilötunnuksen), ammatin, rajoituksia ja kansalaisuuden. Sitä voidaan myös käyttää nopeaan omistusoikeuden vahvistamiseen esimerkiksi ostettaessa luottokortilla.

Suhtautuminen henkilökortteihin vaihtelee eri maissa. Britanniassa ja Yhdysvalloissa ei ole yhtenäistä henkilökorttijärjestelmää, tai siihen liittyvää väestörekisteriä. Henkilöyden todistamiseen käytetään tällöin passia tai ajokorttia; toisaalta esimerkiksi asuinpaikan voi todistaa sähkö- tai kaasulaskulla.

Näissä maissa yhtenäisen henkilökorttijärjestelmän luominen on ollut vilkkaan keskustelun aiheena ja sitä on vastustettu mm. kansalaisvapauksien perusteella;^[1] toisaalta hallitukset ovat perustelleet niiden käyttöönottoa mm. terrorismin ja laittoman maahanmuuton ja identiteettivarkauksien torjunnalla.^[2] Britanniassa Cameronin hallitus määräsi heti virkaanasettamisensa jälkeen Identity Documents Act 2010:lla maan väestörekisterin tuhottavaksi.^[3]

Pääartikkeli: Suomalainen henkilökortti

Suomessa poliisin myöntämä henkilökortti toimii henkilötodistuksena ja rajoitetusti matkustusasiakirjana.

Nykyisin kaikki poliisin myöntämät henkilökortit ovat sirullisia, lukuun ottamatta alaikäisille ilman huoltajan suostumusta myönnettävää ja väliaikaista korttia. Sirulliset henkilökortit sisältävät Digi- ja väestötietoviraston kansalaisvarmenteen. Varmenne mahdollistaa henkilön luotettavan tunnistamisen sähköisessä asioinnissa. 1.9.2003 asti oli mahdollista tilata myös siruton henkilökortti^[4]. Tällöin sirullista henkilökorttia kutsuttiin sähköiseksi henkilökortiksi tai HST-kortiksi (HST on lyhenne sanoista henkilön sähköinen tunnistaminen).

• Passi
• Biopassi
• Viisumi
• vCard
• Turvapaino

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta henkilökortti Wikimedia Commonsissa

• Poliisi: Henkilökortit