Ystävyyden ja kaupan sopimus (jap. 日米修好通商条約, Nichibei shūkō tsūshō jōyaku, engl. Treaty of Amity and Commerce) solmittiin Yhdysvaltojen ja Japanin välillä Ryōsen-jissä Shimodassa 29. heinäkuuta vuonna 1858^[1]. Se seurasi vuoden 1854 Kanagawan sopimusta, joka avasi japanilaisia satamia yhdysvaltalaisille aluksille ja salli Yhdysvaltain konsulin muuttaa Shimodaan. Vaikka Matthew Perry onnistui sopimuksella saamaan Yhdysvaltojen laivoille polttoainetta ja suojaa, hän jätti merkittävän kysymyksen kaupasta Townsend Harrisille, toiselle Tokugawa-bakufun kanssa neuvotelleelle yhdysvaltalaiselle lähettiläälle. Sen vuoksi vuoden 1858 sopimusta kutsutaan usein nimellä Harrisin sopimus.

Japanilaisten vastustuksen murtamiseen kului Yhdysvalloilta kaksi vuotta. Kun brittien vaatimukset samanlaisista etuoikeuksista vaikuttivat uhkaavan Japania, Tokugawa-hallitus suostui lopulta Yhdysvaltojen vaatimuksiin. Sopimuksen merkittävimmät kohdat olivat:^[2][1]

• Diplomaattien vaihto
• Edon, Kōben, Nagasakin, Niigatan ja Jokohaman satamien avaaminen ulkomaankaupalle
• Yhdysvaltain kansalaisten mahdollisuus asua ja tehdä kauppaa näissä satamissa
• Ekstraterritoriaalisuusjärjestelmä, jonka mukaan ulkomaalaisia asukkaita koskivat heidän omat lakinsa Japanin lakien sijaan
• Kiinteät ja alhaiset tuonti- ja vientitullit, jotka olivat kansainvälisessä hallinnassa

Sopimus toimi mallina samantyyppisille sopimuksille, jotka Japani solmi muiden ulkovaltojen kanssa seuraavien viikkojen aikana.^[1] Nämä epätasa-arvoiset sopimukset rajoittivat Japanin itsenäisyyttä ensimmäistä kertaa sen historiassa; ne paljastivat Japanin kasvavan heikkouden, ja länsi näki ne verukkeena Japanin mahdolliselle kolonisaatiolle. Kansallisen aseman ja vahvuuden takaisin saamisesta tuli japanilaisille kaiken ylittävä prioriteetti. Sopimuksen seurauksia kotimaassa olivatkin bakufun vallan loppu ja uuden keisarillisen hallinnon perustaminen.

• Lisää luettavaa aiheesta Harrisin sopimus on Wikiaineistossa (englanniksi)