For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Hannu Niskanen.

Hannu Niskanen

Wikipediasta

Hannu Niskanen
Henkilötiedot
Syntynyt18. elokuuta 1952 (ikä 72)
Helsinki
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Suomi
Palvelusvuodet 1995–2012
Sotilasarvo kenttäpiispa

Hannu Kuisma Kullervo Niskanen (s. 18. elokuuta 1952 Helsinki)[1] oli Puolustusvoimien kenttäpiispa eli kirkollisen työn johtaja vuodesta 1995 lähtien syksyyn 2012 saakka.

Henkilöhistoria ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niskanen syntyi puhelinasentaja Emil Niskasen ja Kirsti Viljasen perheeseen. Hänen puolisonsa on Paula Jaamanen. Niskanen valmistui Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi vuonna 1976 ja vihittiin papiksi samana vuonna. Humanististen tieteiden kandidaatti hänestä tuli 1978. Teologian lisensiaatin tutkinnon Niskanen suoritti 1987. Hän toimi pappina Järvenpään seurakunnassa 1976–1979 sekä kirkkoherrana Pertunmaalla vuosina 1979–1992 ja Heinolan kaupunkiseurakunnassa 1992–1995. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin asessori hän oli 1987–1995. Kirkolliskokouksen jäsen Niskanen oli vuodesta 1986 ja piispainkokouksen jäsen vuodesta 1988. Sotilasarvoltaan Niskanen on reservin everstiluutnantti (2012)[2].

  • Tulevaisuuden seurakunta. Näkökulmia kirkkoon, kasvatukseen ja kulttuuriin, toimittaneet Matti Perälä, Hannu Niskanen ym. Kirjapaja, 1993.
  • Aika etsiä: puolustusvoimien kirkollinen työ, toimittaneet Seppo Ahonen, Tauno Eronen, Hannu Niskanen. Kirjapaja, 1998 (Puolustusvoimien kirkollisen työn 80-vuotisjuhlakirja)
  • Ihmisestä on kysymys. Arvot väkivallan maailmassa, Kirjapaja, 2004. (toim. Seppo Ahosen kanssa)
  • Rauhan asialla. Puolustusvoimien kirkollinen työ 90 vuotta, Minerva, 2008. (toim. Valde Palolan kanssa)
  1. Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 665. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Hannu Niskasen cv sotaorvot.net. Arkistoitu 26.5.2019.
Edeltäjä:
Jorma Laulaja
Kenttäpiispa
1995–2012
Seuraaja:
Pekka Särkiö
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Hannu Niskanen
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?