Haihtuminen tarkoittaa nesteen, yleensä veden muuttumista kaasuksi ja siirtymistä ympäröivään tilaan. Toisin kuin kiehumista, haihtumista voi tapahtua kaikissa lämpötiloissa. Haihtumista kuvaa suure haihdunta.

Veden kiertokulussa tavallista erilaisilta pinnoilta, kuten vesistöistä, maasta tai kasvillisuuden pinnalta, tapahtuvaa haihtumista kutsutaan evaporaatioksi. Haihtumista voi tapahtua myös osana kasvien elintoimintoja siten, että vesi kulkeutuu kasvin juurien ja varren kautta haihtuakseen lopulta ilmaan kasvin lehdiltä. Tällöin puhutaan transpiraatiosta. Yhteisnimitys näille on evapotranspiraatio eli kokonaishaihdunta.^[1]

Haihtumisen vastakohta on tiivistyminen, jossa kosteus tiivistyy ilmakehästä alustalle. Jos kiinteä aine siirtyy suoraan kaasuksi ilmakehään olematta välillä nestettä, puhutaan sublimoitumisesta. Vastaava kaasun asettuminen suoraan pinnalle kiinteäksi aineeksi on härmistymistä.

Atomaarisesta näkökulmasta ilmiötä voidaan tarkastella seuraavasti: kuvitellaan, että suurennetaan haihduttavaa pintaa niin, että vesimolekyylit tulevat näkyviin. Tasapainotilassa osa sinne tänne liikkuvista vesimolekyyleistä joutuu takaisin haihduttavalle pinnalle, mutta pinnalta irtoaa saman verran uusia vesimolekyylejä ilmaan. Tällöin pinnan läheinen ilma on kylläinen vesihöyrystä. Varsinainen haihdunta vaatii energiaa eli vesimolekyylien suurempia nopeuksia. Tämän voi havaita esimerkiksi suihkussakäynnin jälkeen tuntuvana kylmyytenä: haihtuminen sitoo energiaa iholta.^[2] Jatkuva haihdunta edellyttää lisäksi ilman pystysuuntaista sekoittumista, sillä muuten haihduttavan pinnan läheinen ilma tulisi nopeasti vesihöyrystä kylläiseksi.

Suolaisen veden haihtuessa jäljelle jääneestä suolakerroksesta käytetään nimitystä effloresenssi.^[3]

• Kuivuusraja
• Hikoilu

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Haihtuminen Wikimedia Commonsissa