For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Euroopan valuuttayksikkö.

Euroopan valuuttayksikkö

Wikipediasta

Tämä artikkeli käsittelee valuuttayksikköä. ECU on Ecuadorin maatunnus ja écu vanha ranskalainen kolikko.

Euroopan valuuttayksikkö eli ecu (European Currency Unit, ECU[1]) (valuuttatunnus ₠, ISO-koodi XEU) oli Euroopan yhteisöjen käyttämä laskennallinen valuutta ennen euroa. Se perustettiin 13. maaliskuuta 1979. Euro korvasi sen 1. tammikuuta 1999 suhteessa 1:1.

Vaikka rahan nimi ecu on rahan virallisesta nimestä muodostettu akronyymi, oli écu myös vanha ranskalainen kolikko. Tästä syystä rahayksikön nimi vaihdettiin euroksi, sillä kansainvälisellä valuutalla ei haluttu olevan kansallisia juuria.

Ecu oli puhdas tilivaluutta, eikä siitä ollut Euroopan keskuspankin liikkeelle laskemia seteleitä ja kolikoita. Tilivaluuttana ecu oli käytössä muun muassa Euroopan yhteisön talousarviossa ja EY:n rahoittamien kansainvälisten projektien kustannuslaskelmissa.

Jotkut yksittäiset maat kuitenkin julkaisivat erikois- tai juhlarahoja, joissa oli sekä kansallisen valuutan tunnukset että ecu-merkintä. Näissä ecu-merkinnän voidaan katsoa olevan pelkkä koriste. Lisäksi monet yksityiset ja valtiolliset rahapajat valmistivat pelkällä ecu-merkinnällä varustettuja mitaleita, joilla ei ollut laillisen maksuvälineen asemaa missään maassa.

Kansallisten valuuttojen painoarvot ecussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallisten valuuttojen painoarvot ECUssa
Valuutta 13.3.1979-
16.9.1984
17.9.1984-
21.9.1989
21.9.1989-
31.12.1999
Belgian frangi (BEF) 9,64 % 8,57 % 8,183 %
Saksan markka (DEM) 32,98 % 32,08 % 31,955 %
Tanskan kruunu (DKK) 3,06 % 2,69 % 2,653 %
Espanjan peseta (ESP) - - 4,138 %
Ranskan frangi (FRF) 19,83 % 19,06 % 20,316 %
Englannin punta (GBP) 13,34 % 14,98 % 12,452 %
Kreikan drakma (GRD) - 1,31 % 0,437 %
Irlannin punta (IEP) 1,15 % 1,20 % 1,086 %
Italian liira (ITL) 9,49 % 9,98 % 7,840 %
Luxemburgin frangi (LUF) - - 0,322 %
Alankomaiden guldeni (NLG) 10,51 % 10,13 % 9,98 %
Portugalin escudo (PTE) - - 0,695 %
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Euroopan valuuttayksikkö
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?