For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Elektronidiffraktio.

Elektronidiffraktio

Wikipediasta

Tyypillinen elektronidiffraktiokuvio samansuuntaisissa elektronisuihkuissa (TEM)

Elektronidiffraktio on valon diffraktiota muistuttava ilmiö, jossa elektronin kulkusuunta muuttuu, kun sen kulkuun on vaikuttanut jokin kappale, esimerkiksi rako tai kide. Elektronit hajaantuvat osuessaan materiaalin hilassa oleviin atomeihin, ja muodostavat sen jälkeen kalvolle osuessaan symmetrisiä interferenssikuvioita.

Elektronidiffraktiota käytetään, kun tutkitaan kiinteän aineen kidejärjestelmää. Diffraktiokokeissa elektronit kiihdytetään tietyllä jännitteellä, että saataisiin niille haluttu aallonpituus ennen kuin ne läpäisevät tutkittavan aineen.

Hypoteesin hiukkasten aaltoluonteesta teki ensimmäistä kertaa Louis de Broglie väitöskirjassaan vuonna 1924. Hänen mukaansa kaikella aineella on sekä hiukkas- että aaltoluonne, myös elektronilla. Vuonna 1927 Clinton Davisson ja Lester Germer havaitsivat ensimmäisinä elektronidiffraktion tehdessään sirontakokeita nikkelin pinnasta. Tämä vahvisti de Broglien teorian hiukkasten aaltoluonteesta.

Elektronin aallonpituus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elektronin aallonpituus riippuu sen liikemäärästä. Aallonpituus lasketaan de Broglien yhtälöllä

,

missä on Planckin vakio ja hiukkasen liikemäärä. Koska elektronin nopeus on relativistinen, lähellä valonnopeutta, on käytettävä kokonaisenergian[1] laskemiseen yhtälöä

missä on valonnopeus ja on m-massaisen hiukkasen lepoenergia. Kun huomioidaan jännitteen aiheuttama elektronin liike-energia ja lepoenergia , voidaan kokonaisenergia voidaan ilmaista muodossa

,

joka neliöidään

.

Yhdistämällä kokonaisenergian neliöiden yhtälöt saadaan

josta lasketaan liikemäärä

.

Yhdistämällä liikemäärä de Broglien yhtälöön saadaan elektronin aallonpituudeksi

Elektronin siroaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elektronin taipuminen hilassa

Elektronin siroamista hilassa kuvataan Braggin lailla

,

missä on hilavakio, eli hilatasojen välimatka, elektronin tulokulma ja on aallonpituuden monikerta.


  1. HyperPhysics – Relativistic energy hyperphysics.phy-astr.gsu.edu. en

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Elektronidiffraktio
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?