Doo-wop on useamman vokalistin samanaikaista laulua painottava rhythm and blues -musiikin tyyli, joka oli Yhdysvalloissa suosittua 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun alkupuolelle.

Termi ”doo-wop” otettiin käyttöön vasta 1970-luvulla, ja sen keksijänä mainitaan DJ Gus Gossert. Doo-wopin tarkasta määritelmästä ei ole päästy yksimielisyyteen, mutta tyyliin kuuluu harmoninen vokaalityöskentely, jossa kuullaan usein merkityksettömiä tavuja. Juuri tästä tyyli on saanut nimensä. Kappaleiden tyylilaji voi vaihdella.

Vuonna 1951 tyyli alkoi saada jalansijaa suuremman yleisön keskuudessa muutamien listoille nousseiden hittien voimalla. Parin vuoden päästä doo-wop oli jo suosionsa huipulla. Tällöin merkittäviä yhtyeitä olivat esimerkiksi The Spaniels, The Moonglows sekä The Flamingos. Osa yhtyeistä teki nimenomaan teini-ikäisiin vetoavaa musiikkia.

Doo-wopin suosio alkoi laskea vasta 1960-luvun keskivaiheilla tapahtuneen brittiläisen popin suosion myötä. Kuitenkin myös monien brittiartistien, kuten Beatlesin, musiikissa kuului doo-wopin tavoin vahva moniääninen, rhythm and blues -traditioon pohjaava vokaalityöskentely.

Monille doo wop on tullut tutuksi Frank Zappan säveltämien kyseistä tyyliä kunnioittavasti parodioivien kappaleiden kautta.

• The Marcels – ”Blue Moon”
• The Flamingos – ”Golden Teardrops”
• The Five Satins – ”In the Still of the Night”
• The Crows – ”Gee”
• Cleftones – ”Little Girl of Mine”
• Dion & The Belmonts – ”I Wonder Why”

Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset Israel Yhdysvallat