For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Deji Aliu.

Deji Aliu

Wikipediasta

Mitalit
Maa:  Nigeria
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Ateena 2004 4 × 100 m

Deji Aliu (s. 22. marraskuuta 1975 Lagos, Nigeria) on nigerialainen pikajuoksija.[1]

Aliun urheilu-ura alkoi kunnolla vuonna 1991, kun paikallisen urheiluseuran valmentaja näki hänen juoksevan koulun kilpailussa. Hän liittyi kyseiseen urheiluseuraan[1], ja seuraavana vuonna kilpaili jo Soulin nuorten MM-kisoissa, joissa karsiutui 200 metrin juoksun välierissä ajalla 21,44[2] ja oli mukana Nigerian joukkueessa, joka voitti pronssia 4 x 100 metrin viestijuoksussa. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti nuorten Afrikan-mestaruuden 100 metrin juoksussa ajalla 10,61 sekä 200 metrillä ajalla 21,34. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Lissabonissa nuorten maailmanmestaruuden 100 metrillä ajalla 10,17 ja hopeaa 200 metrillä. Göteborgin MM-kisoissa 1995 hän karsiutui 100 metrin toisissa alkuerissä. Seuraavana vuonna Ateenan olympialaisissa tulos oli sama.[1]

Aliu karsiutui Pariisin sisäratojen MM-kisoissa 1997 60 metrin juoksun alkuerissä ajalla 6,59. Myöhemmin samana vuonna hän karsiutui Ateenan ulkoratojen MM-kisoissa 200 metrin välierissä ajalla 20,78. Kaksi vuotta myöhemmin hän sijoittui viidenneksi Maebashin sisäratojen MM-kisoissa 60 metrillä ajalla 6,58.[2] Samoissa kisoissa hän teki uuden Afrikan sisäratojen ennätyksen ajalla 6,48. Myöhemmin samana vuonna hän karsiutui Sevillan ulkoratojen MM-kisoissa 100 metrin toisissa alkuerissä. Nigerian pikaviestijoukkueessa hän sijoittui kolmanneksi, mutta joukkue hylättiin kun selvisi, että Innocent Asonze oli jäänyt jo kesäkuussa 1999 kiinni dopingin käytöstä[3]. Samana vuonna Aliu sijoittui All-Africa Games -kisoissa neljänneksi 100 metrillä ja juoksi Nigerian pikaviestikultaa voittaneessa joukkueessa. Sydneyn olympialaisissa 2000 hän karsiutui välierissä.[1]

Aliu juoksi Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa 2001 karsiutuen 60 metrin välierissä. Seuraavana vuonna hän sijoittui Kansainyhteisön kisoissa 100 metrillä neljänneksi ajalla 10,15. Hän selviytyi Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa 2003 60 metrin loppukilpailuun, jossa sijoittui kahdeksanneksi.[2] Myöhemmin samana vuonna hän voitti ensimmäisen Nigerian mestaruutensa 100 metrillä.[1] Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa hän juoksi 100 metrillä viidenneksi ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa kuudenneksi.[2] Samana vuonna hän voitti All Africa Games -kisoissa 100 metrin kilpailun ennätysajallaan 9,95.[1]

Ateenan olympialaisissa 2004 Aliu karsiutui toisissa alkuerissä 100 metrillä toisissa alkuerissä[2], mutta pikaviestissä hän oli mukana voittamassa olympiapronssia.[4] Seuraavana vuonna hän karsiutui Helsingin MM-kisoissa myös toisissa alkuerissä. Vuonna 2006 hän karsiutui Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 60 metrin alkuerissä sekä Kansainyhteisön kisoissa 100 metrin välierissä.[2]

  1. a b c d e f Focus on Athletes - Deji Aliu iaaf.org. 17.8.2004. IAAF. Viitattu 21.7.2009. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Deji Aliu Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 136. IAAF, 2005. (englanniksi)
  4. http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/olympics_2004/athletics/results/3532500.stm
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Deji Aliu
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?