For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Danae-luokka.

Danae-luokka

Wikipediasta

HMS Danae, 1943

Danae-luokka tai D-luokka oli Britannian Kuninkaallisen laivaston risteilijäluokka, joka tilattiin ensimmäisen maailmansodan lopulla, mutta ei kerennyt mukaan taisteluihin. Luokan alukset palvelivat toisessa maailmansodassa.

Amiraliteetti aloitti uuden risteilijäluokan suunnittelun saatuaan tiedon saksalaisten suunnittelemasta uudesta risteilijästä, jonka aseistuksena olisi ollut kymmenen tai jopa kaksitoista 150 millimetrin tykkiä. Tiedustelutietojen mukainen alus olisi ollut ylivoimainen verrattuna uusimpiin C-luokan risteilijöihin.[1]

Amiraliteetti katsoi, että lähtökohtaisesti C-luokan risteilijöihin voitaisiin lisätä yksi tykkitorni, jolloin saavutettaisiin ilman suurta koon lisäystä vastaava täyslaidallinen, koska saksalaisten suunnitelmissa keulassa ja perässä olisi tykki ja loput tykit olisivat aluksen sivuilla, minkä vuoksi täyslaidallinen olisi joko 6 tai 7 tykkiä.[1]

Uuden tykin lisäämiseksi siirtämällä kansirakenteita eteenpäin ja sijoittamalla se ampumaan yli tykin No1. Tällöin etukansi pidentyisi 20 jalkaa ja silta siirtyisi todellisuudessa kahdeksan jalkaa taaksepäin. Sisätiloissa jouduttiin tekemään muutoksia tornien tieltä tuli siirtää etummainen kattilahuone taaksepäin. Nopeuden lisäämiseksi 29 solmuun alukseen asennettiin raskaampi ja pidempi voimanlähde ja aluksen leveyttä lisättiin 2 jalkaa 9 tuumaa. Kokonaisvaikutus uppoumaan oli 430 tonnia.[1]

Luokan aluksista HMS Danae, HMS Dauntless ja HMS Dragon tilattiin syyskuussa 1916 ja kolme seuraavaa HMS Delhi, HMS Dunedin ja HMS Durban heinäkuussa 1917. Maaliskuussa 1918 tilattiin vielä kuusi alusta. Viimeisen tilauksen alukset poikkesivat aikaisemmista hieman ja lopulta ainoastaan HMS Despatch ja HMS Diomede valmistuivat ja loput HMS Daedalus, HMS Daring, HMS Dryad ja HMS Desperate peruutettiin 26. marraskuuta 1918.[2]

  • Whitley M J: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)
  • Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  1. a b c Whitley s. 73-74
  2. Whitley s. 74

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Danae-luokka
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?