For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Culebra.

Culebra

Wikipediasta

Culebra
"Última Virgen" (Viimeinen neisyt), Isla Pasaje
Yhdysvaltojen postitoimisto, Culebra
Yhdysvaltojen postitoimisto, Culebra
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Koordinaatit: 18°19′N, 65°17′W

Valtio Yhdysvallat
Yhdysvaltoihin kuuluvan itsehallintoalue Puerto Rico
kunta Culebra
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 30.1 km²
Väkiluku (2020)  (arvio) 1 818
Aikavyöhyke UTC-4









Culebra on yhden 30 neliökilometrin kokoisen saaren muodostama kunta Puerto Ricossa pääsaaren itäpuolella ja Viequesin pohjoispuolella. Sitä on kutsuttu myös nimellä "Última Virgen" (Last Virgin), koska sitä sijaintinsa vuoksi on toisinaan pidetty äärimmäisenä Neitsytsaarista. Nykyään saaren asukasluku on vajaa 2 000 henkeä ja vallitseva elinkeino on turismi. Saarella on espanjan kruunun rakennuttama majakka 1880-luvulta.[1]

On perusteltuja arvioita, että Culebrassa asui alun perin Etelä-Amerikasta saapuneita tainointiaaneja. Espanjalaiset merirosvot ovat käyttänet saarta satamanaan 1700-luvulla ja käyttäneet siitä nimeä Isla Pasaje. Culebran ja viereisen Veiquesin ensimmäinen brittiläinen kruununkuvernööri oli tiettävästi nimeltään Stevens, vuodesta 1875. Hänen päävastuullaan oli kalastuksen varjelu kilpailijoilta. Vuonna 1894 on laskettu saarella asuneen 519 henkeä viidessä yhteisössä, lisäksi saarella oli kirkko, hallintorakennus ja vesisäiliö. Culebralla harjoitettiin maataloutta ja se tuotti vientiin muun muassa tupakkaa, puuvillaa ja kalkkunaa sekä muun muassa kilpikonnankuoria ja -öljyä sekä puuhiiltä. Yhdysvaltojen merivoimat saapuivat saarelle vuonna 1901.[2]

  1. Culebra Lighthouse Culebra-Island.com. 1999. Viitattu 3.9.2020 (englanniksi).
  2. History of Culebra Island Culebra-Island.com. 1999. Viitattu 3.9.2020 (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Culebra
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?