For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Claisen-toisiintuminen.

Claisen-toisiintuminen

Wikipediasta

Yleinen esimerkki Claisen-toisiintumisesta

Claisen-toisiintuminen on sigmatrooppisiin reaktioihin kuuluva kemiallinen reaktio. Claisen-toisiintumisessa allyylivinyylieetteri toisiintuu γ,δ-tyydyttymättömäksi karbonyyliyhdisteeksi tai allyyliaryylieetteri toisiintuu o-substituoiduksi vinyylifenoliksi. Reaktio on saanut nimensä löytäjänsä Rainer Ludwig Claisen mukaan. Claisen raportoi reaktion ensimmäisen kerran vuonna 1912. Reaktio on käyttökelpoinen tapa valmistaa uusia hiiliatomien välisiä sidoksia.[1][2][3][4] Luonnossa esiintyvä Claisen-toisiintuminen on korismaattimutaasientsyymin katalysoima korismiinihapon toisiintuminen prefeenihapoksi.[5]

Claisen-toisiintumisen mekanismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset raportoidut Claisen-toisiintumiset olivat allyylivinyylieettereiden toisiintuminen kuumennettaessa tyydyttymättömiksi karbonyyliyhdisteiksi. Myöhemmin Claisen huomasi, että myös aryylivinyylieetterit toisiintuvat samankaltaisesti kuumennettaessa. Claisen-toisiintuminen on [3,3]-sigmatrooppinen toisiintuminen, jossa muodostuu tyydyttymätön karbonyyliyhdiste. Mikäli happiatomin viereisiin hiiliatomeihin on sitoutunut muu substituentti kuin vetyatomi, on muodostuva kaksoissidos (E)-isomeeri.[1][2][3]

Aromaattisten aryyliallyylieetterien Claisen-toisiintumisten mekanismi on samanlainen, mutta viimeinen vaihe on karbonyyliyhdisteen tautomerisoituiminen fenoliksi. Claisen-toisiintumisella muodostuu o-substituoituja fenoleita. Mikäli kummissakin ortoasemissa on jo substituentti, tapahtuu Claisen-toisiintuminen kaksi kertaa peräkkäin ja allyyliryhmä päätyy p-asemaan fenoliryhmään nähden.[1][2][3]

Reaktion muunnelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claisen toisiintumisesta on useita muunnelmia. Allyylisesta asetaattiesteristä muodostuu voimakkaan emäksen vaikutuksesta enolaatti, joka pystyy reagoimaan Claisen-toisiintumisella ja muodostuu γ,δ-tyydyttymätön karboksyylihappo. Tätä kutsutaan Ireland–Claisen-toisiintumiseksi ja se tapahtuu jo huoneenlämpötilassa eikä muista Claisen-toisiintumisista poiketen vaadi lämmitystä.[1][2][3][4]

Johnson–Claisen-toisiintumisessa aldehydistä tai ketonista muodostettu asetaali tai ortoesteri reagoi allyylisen alkoholin kanssa muodostaen eetterituotteen, joka voi toisiintua tyydyttymättömäksi aldehydiksi, ketoniksi tai esteriksi.[1][2][3][4]

Eschenmoser–Claisen-toisiintumisessa ortoamidi eli amidiasetaali reagoi allyylisen alkoholin kanssa muodostaen γ,δ-tyydyttymättömän amidin.[1][2][3][4]

  1. a b c d e f Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 909–912. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
  2. a b c d e f Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 1668–1674. John Wiley & Sons, 2007. ISBN 978-0-471-72091-1. (englanniksi)
  3. a b c d e f Francis A. Carey & Richard J. Sundberg: Advanced Organic Chemistry B: Reactions and synthesis, s. 560–567. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-68350-8. (englanniksi)
  4. a b c d Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. ONR-17. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  5. Paul M. Dewick: Medicinal Natural Products: A Biosynthetic Approach. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 978-0-470-74167-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.4.2015). (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Claisen-toisiintuminen
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?