For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Christina Gestrin.

Christina Gestrin

Wikipediasta

Christina Gestrin
Christina Gestrin vuonna 2010.
Christina Gestrin vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt12. tammikuuta 1967 (ikä 57)
Helsinki
Poliitikko
Puolue Suomen ruotsalainen kansanpuolue
Asema kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Kotipaikka Espoo
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Anna Christina Gestrin (s. 12. tammikuuta 1967 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja entinen kansanedustaja. Hän toimi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtajana vuosina 1998–2005 ja hän oli ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja vuosina 2003–2007. Tällä hetkellämilloin? hän johtaa RKP:n ympäristövaliokuntaa.

Gestrin toimi kansanedustajana vuosina 2000–2015. Hän nousi eduskuntaan kesken vaalikauden Rainer Erlundin tilalle.[1] Vuoden 2003 vaaleissa hän tippui eduskunnasta, mutta hän pääsi kuitenkin jatkamaan kansanedustajana europarlamenttikautensa loppuun istuneen Astrid Thorsin varanaisena. Kun Thors palasi eduskuntaan vuoden 2004 eurovaalien jälkeen, RKP:n edustajana parlamenttiin valittiin kansanedustaja Henrik Lax, ja Gestrin jatkoi hänen tilallaan.[2][3] Gestrin oli ehdolla vuoden 2014 eurovaaleissa.[4] Hän sai 16 427 ääntä[5] ja jäi varasijalle Nils Torvaldsin varahenkilöksi. Syksyllä 2014 Gestrin ilmoitti, ettei pyri jatkokaudelle eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa.[6] Vuoden 2017 kuntavaaleissa Gestrin oli RKP:n ääniharava Espoossa keräten 2 532 ääntä tullen valituksi valtuustoon.[7]

Eduskunnassa Gestrin oli jäsen suuressa valiokunnassa ja ympäristövaliokunnassa. Hän on myös Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan puheenjohtaja sekä Parlamentaarisen Itämerikonferenssin jäsen. [8]

Gestrin toimii myös Suomessa ruotsinkielisen väestön etua ajavan Folktingetin hallituksen puheenjohtajana.[9]

Gestrin on valmistunut maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1993.[10] Hänen isänsä oli ministeri Kristian Gestrin.

Vaalimenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
1999 Uudenmaan vaalipiiri 3 240 Varalla
2003 Uudenmaan vaalipiiri 4 847 Varalla
2007 Uudenmaan vaalipiiri 6 402 Valittu
2011 Uudenmaan vaalipiiri 6 408 Valittu
   
Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2000 Espoon kaupunki 876 Valittu
2004 Espoon kaupunki 1 413 Valittu
2008 Espoon kaupunki 1 630 Valittu
2012 Espoon kaupunki 1 577 Valittu
2017 Espoon kaupunki 2 532 Valittu
   
Europarlamenttivaalit
Vuosi Äänet Tulos
2014 16 427 Varalla
  1. Hämäläinen, Unto: Christina Gestrin nousee eduskuntaan ensi viikolla Helsingin Sanomat (maksullinen arkisto). 18.4.2000. Viitattu 10.3.2014. [vanhentunut linkki]
  2. Eurovaalit voivat tuoda suuria muutoksia eduskuntaan Helsingin Sanomat (maksullinen arkisto). 8.4.2004. Viitattu 10.3.2014. [vanhentunut linkki]
  3. Oras Tynkkynen haluaa tuoda eduskuntaan tyytymättömyyden Helsingin Sanomat (maksullinen arkisto). 15.6.2004. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 10.3.2014.
  4. Sutinen, Teija: Eurovaaliehdokaslista on kaikilla puolueilla vielä auki HS.fi. 17.1.2014. Arkistoitu 26.6.2015.
  5. Koko maa 2014 Vaalit.fi. Viitattu 21.4.2015.
  6. Christina Gestrin ei asetu ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 2015 gestrin.webbhuset.fi. 2.9.2014. Arkistoitu 24.7.2015. Viitattu 21.4.2015.
  7. Kuntavaalit 2017 - Espoo - Valitut
  8. http://www.bspc.net
  9. http://www.folktinget.fi/fi/organisaatio/hallitus/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Agronomiliiton matrikkeli – Agronomförbundets matrikel 2010, s. 77. Helsinki: Agronomiliitto, 2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Christina Gestrin
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?