For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Chin (osavaltio).

Chin (osavaltio)

Wikipediasta

Chin
lippu
lippu
Valtio Myanmar









Chin (burmaksi ချင်းပြည်နယ်, hkyang: pranynai, [tɕʰɪ́ɰ̃ pjìnɛ̀]) on osavaltio läntisessä Myanmarissa. Etelässä sijaitsee Rakhinen osavaltio, lounaassa Bangladesh, idässä Sagaingin ja Magwayn alueet, Intian osavaltiot Manipur pohjoisessa ja Mizoram lännessä. Enemmistö osavaltion väestöstä on chin-kansaa. Osavaltio on vuoristoista ja harvaanasuttua. Osavaltion pinta-ala on 36 019 km² ja pääkaupunki Hakha.

Vuonna 2014 osavaltion väkiluku oli 478 690.[1]

Järjestäytyminen 2021–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chinkapinallisten käyttämä lippu

Vuoden 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen osavaltiosta on paennut kymmeniä tuhansia ihmisiä rajan yli Mizoramiin Intiaan. Alueen chinit julistivat joulukuussa 2023 kahden vuoden neuvottelujen jälkeen aikeekseen perustaa oman hallituksensa. Chineillä on tyypillisesti ollut vaikeuksia järjestäytyä uskonnollisten erimielisyyksien vuoksi, mutta hankkeella on tukea sekä alueen kristityiltä että buddhalaisilta.[2][3]

Väliaikaiseen hallitukseen on tarkoitus kuulua 27 kansanedustajaa, jotka onnistuivat pakenemaan sotilasvallankaappausta. Heistä 17 on suostunut osallistumaan hankkeeseen. Väliaikaisen hallituksen tavoitteiksi on ilmoitettu chinien itsemääräämisoikeuden turvaaminen ja demokratian palauttaminen, mutta pitemmän aikavälin suunnitelmista ei ole tietoa.[2]

Osavaltio jakautuu kahteen piirikuntaan:

  • Falam
  • Mindat
  1. Myanmar Regions & States citypopulation.de. Viitattu 26.10.2014.
  2. a b Indergaard, John; Hmung, Zo Tum: Chinland Council Established in Myanmar Stimson Center. 11.1.2024. Viitattu 18.2.2024. (englanniksi)
  3. Higginbottom, Justin: Myanmar's Buddhists and Christians join fight against junta Deutsche Welle. 13.12.2023. Viitattu 18.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä Aasiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Chin (osavaltio)
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?