For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Camp Davidin kokous 2000.

Camp Davidin kokous 2000

Wikipediasta

Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton, Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten johtajan Jasser Arafat Camp Davidissa heinäkuussa 2000.
Israelin ja Palestiinan kartta.

Camp Davidin kokous 2000 oli epäonnistunut yritys saada aikaan pysyvä rauha Israelin ja palestiinalaishallinnon välille. Tärkeimmät osanottajat olivat Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaishallinnon johtaja Jasser Arafat. Camp Davidin huvilassa Yhdysvalloissa pidetty kokous alkoi 11. heinäkuuta ja päättyi 25. heinäkuuta 2000. Osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen. He antoivat kuitenkin kolmenvälisen lausunnon, johon kirjattiin uusien neuvottelujen suuntaviivoja.[1]

Kiistakysymykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palestiinalaisneuvottelijat vaativat täyttä itsemääräämisoikeutta Länsirannalle ja Gazan kaistalle. Barak lupasi muodostettavalle palestiinalaisvaltiolle 73 prosenttia Länsirannasta ja Gazan kokonaan.

Jerusalem ja Temppelivuori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri Barak ehdotti Länsirannalla olevien israelilaiskaupunkien, kuten Ma’ale Adumimin, Giv’at Ze’evin ja Gush Etzionin liittämistä Jerusalemiin. Palestiinalaiset olisivat tällöin saaneet itsehallinnon eräissä pienissä kaupungeissa, jotka liitettiin Jerusalemiin vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen.[2] Mahmud Abbas, joka tuolloin oli Arafatin neuvottelijana kokouksessa, vaati koko Itä-Jerusalemin luovuttamista Palestiinan itsehallinnolle. Kiistaa aiheutti myös Jerusalemin Temppelivuoren asema.

Israelin itsenäisyyssodan aikana noin 700 000 pakolaista lähti kodeistaan. Palestiinalaiset ovat vaatineet täyttä paluumuutto-oikeutta. Israel ei ole suostunut tähän, koska silloin juutalaiset todennäköisesti jäisivät vähemmistöön omassa valtiossaan.

Israelin turvallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin neuvottelijat halusivat sopimukseen seuraavat vaatimukset: Palestiinan ilmatila kuuluu Israelin hallintaan, kriisitilanteessa Israelilla olisi oikeus sijoittaa joukkoja Palestiinan alueelle ja Palestiinan valtion täydellinen demilitarisointi.

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Camp Davidin kokous 2000
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?