Baijerin triumviraatti (myös Münchenin triumviraatti) oli väliaikainen kolmihenkinen osavaltionhallinto, joka hallitsi Weimarin tasavaltaan kuulunutta Baijeria rajattomin valtaoikeuksin loppuvuodesta 1923 alkuvuoteen 1924. Triumviraatti oli Baijerin pääministerin Eugen von Knillingin nimittämä ja sen johtajana toimi Gustav von Kahr.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Baijerissa sekä monarkistit että monet äärioikeistolaiset separatistijärjestöt vaativat osavaltion itsenäistymistä. Äärioikeiston järjestämän epäonnistuneen Kappin vallankaappausyrityksen jälkeen Berliinissä vaadittiin Baijerissa järjestettäväksi yleistä aseistariisuntaa. Itsenäistymistä kannattanut Gustav von Kahr toimi tuolloin pääministerinä, mutta erosi vastalauseena Berliinissä sijainneen Weimarin tasavallan hallinnon vaatimuksille. Hänen seuraajansa oli maltillinen konservatiivi Hugo von und zu Lerchenfeld, jolla oli hyvät suhteet myös sosialidemokraatteihin. Lerchenfeld onnistui selviämään monista kriiseistä, joita aiheuttivat baijerilaisten separatistien itsenäistymisvaatimukset ja Berliinin lisääntyvät yritykset siirtää valtaa osavaltiolta itselleen. Kesällä 1922 Weimarin hallitus vaati suurempaa osuutta osavaltion hallintoon ja Lerchenfeldin nähtiin epäonnistuneen neuvotteluissa. Baijerilaisten mielestä hän ei saanut heidän vaatimuksiaan läpi ja siksi myös hän joutui eroamaan marraskuussa 1922.

Lerchenfeldin tilalle astui Eugen von Knilling, jonka aikana kiistat paisuivat väkivaltaisiksi yhteenotoiksi ja attentaateiksi. Knilling julisti osavaltioon hätätilan ja nimitti sen ylimpään johtoon kolmihenkisen hallinnon, joka koostui päävaltionkomissaariksi nimitetystä Gustav von Kahrista, Baijerin sotilasalueen johtajasta kenraali Otto von Lossowista ja Baijerin valtionpoliisin johtajasta Hans von Seisseristä. Ensi töikseen triumviraatti julisti kieltäytyvänsä ottamasta vastaan käskyjä Berliinistä.

Vaikka Berliini varoitti Baijeria, että kapinointi tultaisiin tukahduttamaan asein, triumviraatti alkoi suunnitella osavaltion itsenäistymisen toteuttamista ja otti yhteyttä separatisteihin. Kahr ja Lossow kävivät neuvotteluja myös nopeasti suosiota kasvattaneen kansallissosialistisen puolueen johtajien Adolf Hitlerin ja kenraali Erich Ludendorffin kanssa. Hitler ei kuulunut separatisteihin, mutta alkoi vuorostaan unelmoimaan natsivetoisesta vallankaappauksesta, joka ulottuisi koko maahan. Natsien lisäksi useat äärioikeistolaiset järjestöt unelmoivat kaappaavansa vallan suurin piirtein samalla tavalla, kuin Benito Mussolini oli vähän aikaisemmin tehnyt marssimalla Roomaan. Hitler toivoi yhdistävänsä nämä järjestöt sekä osavaltion laillisen hallinnon natsilipun alle.

Pääartikkeli: Oluttupavallankaappaus

Triumviraatti, pääministeri Knilling ja tuhannet siviilivirkailijat olivat pitämässä kokousta Münchenin Bürgerbräukeller-oluttuvassa, kun Hitlerin johtamat aseistautuneet natsit piirittivät talon. Hitler uhkasi triumviraattia pistoolilla ja nämä myöntyivät mukaan vallankaappaukseen. Hitlerin lähdettyä järjestelemään asioita triumviraatti onnistui pakenemaan, hälyttämään poliisin ja armeijan ja lopulta tukahduttamaan Hitlerin vallankappauksen.

Epäonnistunut vallankaappaus tiesi natseille jyrkkää alamäkeä. Kaappaukseen osallistuneita ja puolueen johtoon kuuluneita pakeni ulkomaille ja vangittiin.

Kun triumviraatin osuus vallankaappauksen vehkeilyssä paljastui, se menetti suosionsa sekä äärioikeiston että maltillisten keskuudessa. Se purettiin ja Kahr joutui eroamaan valtionkomissaarin tehtävistään helmikuussa 1924.