Antifeminismi on erityisesti feminismin omassa piirissä käytetty ilmaus feminismin yhden tai useamman suuntauksen vastustamisesta. Antifeminismiksi leimattua kritiikkiä esiintyy myös feminismin omassa piirissä. Kaikki feminismin kriitikot eivät käytä itsestään nimeä "antifeministi".

Helen Pluckrose ja James A. Lindsay esittävät feminismin arvostelua teoksessa Cynical theories (2020). Tekijät ilmoittavat edustavansa feminismin uuden aallon liberaalia kritiikkiä. Intersektionaalinen feminismi ei heidän mielestään edistä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa vaan ajaa ryhmäetuja yksilöiden välisen tasa-arvon asemesta.^[1] Kirjoittajien mukaan vuosituhannen vaihteessa feminismissä tapahtui mullistus, kun sen aikaisemmat suunnat korvautuivat intersektionaalisuudella. Tällöin tuotiin esiin suuri joukko yhä pienempiä sorrettuja ja marginalisoituja identiteettejä, joille vaadittiin oikeutta. Asiaa alkoi mutkistaa se, että nämä ryhmät alkoivat joutua törmäyskurssille toistensa kanssa.^[2]

Judith Lorber (s. 1931) tiivisti paradigman muutoksen kolmeen asiaan: 1) sosiaalinen sukupuoli korvasi biologisen sukupuolen; 2) seksuaalisuus ja sosiaalinen sukupuoli ymmärrettiin sosiaalisesti konstruoiduiksi; 3) näkymätön valtasuhteiden verkko oli näiden konstruktioiden takana, ja 4) tärkeintä oli näkökulma (standpoint) eli henkilön ryhmäidentiteetti.^[3] Intersektionaalisuus tarjosi aktivisteille uusia merkityksen kokemuksia, sillä se avasi uusia ongelmia ja taistelun aiheita, varsinkin toisia ryhmiä vastaan, kuten valkoiset ja mustat naiset tai queer-feministien LGBTQ -jaot. ^[4] Biologisen sukupuolen hylkääminen johti naistutkimuksen uudelleenmäärittelyyn "sukupuolentutkimuksena", missä seksuaaliset vähemmistöt löysivät toisensa sorron kohteina.^[4]

Pluckrose ja Lindsay katsovat, että feminismin "sofistikoituminen" johtui siitä, että feminismi oli jo saavuttanut tavoitteensa, ja sukupuolten tasa-arvo oli pääosin toteutunut. Väite naisten alistetusta asemasta, jos siitä haluttiin pitää kiinni, oli sen takia muotoiltava uudelleen sellaisten hämärien teesien avulla, joiden totuusarvoa oli mahdoton punnita. Selkeiden epätasa-arvoa osoittavien todisteiden tilalle tulivat nyt diskurssit, sosiaaliset konstruktiot, näkymättömät lasikatot ja sosialisaatioprosessit.^[5] Koska yksilö oli aina jonkin ryhmän jäsen, valtasuhteiden korjaamisen tuli tapahtua ryhmätasolla. Liberaaliin ajatteluun kuuluva yksilöiden tasa-arvo oli johtanut vain enemmistön ylivaltaan. Ryhmien korostaminen nojasi standpoint -teoriaan ja kulttuurirelativismiin: kullakin ryhmällä oli totuutensa. Tavoitteena ei siksi ollut yksilötasolla toteutuva oikeudenmukaisuus, vaan "sosiaalinen oikeudenmukaisuus" (social equity), joka ilmeni ryhmien välisissä valtasuhteissa. Pluckrosen ja Lindsayn mielestä tämä oli luopumista liberaalin tasa-arvoajattelun perinteestä.^[6]

Yhdysvalloissa antifeminismin käsitettä on joissain tapauksissa käytetty aseena feminismin sisäisissä kiistoissa. Feministit Camille Paglia, Christina Hoff Sommers, Jean Bethke Elshtain ja Elizabeth Fox-Genovese on leimattu toisten feministien taholta antifeministeiksi.^[7][8] Naistutkija Daphne Patai ja Noretta Koertge sanovat, että tällä tavalla termiä ”antifeministi” käytetään tukahduttamaan akateeminen keskustelu feminismistä.^[9] Paul Nathanson ja Katherine K. Young analysoivat kirjoissaan Spreading Misandry ja Legalizing Misandry feminismin inspiroimaa miesvihaa^[10]. Christina Hoff Sommersin mukaan feministinen miesviha johtaa suoraan naisvihaan: osa johtavassa asemassa olevista feministeistä vihaa naisten enemmistöä, joka rakastaa miehiä, Hoff Sommers toteaa kirjassaan Who Stole Feminism: How Women Have Betrayed Women^[11].

Yhdysvalloissa on muotoutunut antifeministinen kansanliike Men Going Their Own Way (MGTOW), joka koostuu heteromiehistä. MGTOW:ssa sukupuolten tasa-arvo nähdään valeena ja propagandana. MGTOW on miesten separatistinen liike, jossa heteromiehet rajoittavat kanssakäymisestä naisten kanssa ja luopuvat pyrkimyksestä mennä avioliittoon ja hankkia lapsia naisen kanssa.^[12][13] MGTOW:n kannattajat sanovat sen olevan suora reaktio feminismiin, joka on muuttanut sukupuolirooleja^[14].

Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan Kirillin mielestä feminismi on erittäin vaarallista ja voi tuhota Venäjän. Kirillin mukaan feminismi tarjoaa naisille illuusion vapaudesta, eräänlaisen pseudo-vapauden, jossa naiset toimivat avioliiton ja perheen ulkopuolella – kun taas naisten pitäisi keskittyä perheisiinsä ja lapsiinsa. Kirillin mukaan jos naisen tärkeä rooli hävitetään, sen mukana tuhotuu kaikki muu, kuten perhe, ja sen mukana kotimaa. Kirillin mukaan ei ole sattumaa, että suurin osa feministijohtajista on naimattomia.^[15][16]

Kiinassa nuoret feministinaiset ovat maata hallitsevalle kommunistiselle puolueelle uniikki haaste. Nuoret feministinaiset jotka ovat sinkkuja, queer tai seksuaalisesti epänormatiivisia (lesbo) ja usein lapsettomia, haastavat hallinnon asettamat linjaukset, joiden mukaan avioliitto ja perheet ovat maan poliittisen vakauden perusta. Kun Kiinan syntyvyysluku laskee ja väestö vanhenee, Kiina tarvitsee uusia sukupolvia. Kun Kiinan hallinto on luopunut yhden lapsen politiikasta lokakuussa 2015, hallinto kannustaa hankkimaan kaksi lasta ja naisia pysymään kotona.^[17]

• Anti-gender-liike
• Maskulismi

• Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity—and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3. (englanniksi)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antifeminismi.