An oli sumerilaisessa mytologiassa taivaan henkilöitymä ja ylijumala, jumalten kokouksen puheenjohtaja. Sumeriksi hänen nimensä merkitsi "korkealla" tai "taivas", ja se kirjoitettiin nuolenpääkirjoituksessa samalla merkillä kuin sana "jumala" (dingir). Hänen puolisonsa oli tarujen mukaan joko Ki (maa) tai jumalatar Antum. ^[1]

Ania on alettu palvoa jo noin 3000 eaa., ja jumalan palvonnan tärkeimmäksi keskukseksi kohosi Uruk. An oli Enkin ja Enlilin lisäksi yksi sumerien kolmesta pääjumalasta. Mutta vaikka An oli useiden muiden kulttuurien taivaan jumalten tavoin jumalista ylin, hänellä oli kuitenkin vähäinen rooli Mesopotamian mytologiassa, hartaushetkissä tai palvontamenoissa. Hän oli kaikkien jumalten kuningas ja isä, mutta hän oli myös pahojen henkien ja demonien isä.^[2] Ihmisiä kohtaan An oli ankara ja lähetti heidän vaivoikseen muun muassa demoni Lamaštun ja kuoleman jumalatar Mamitun.^[1]

Alun perin An kuvattiin usein suureksi häräksi, mutta myöhemmin tämä ilmentymä erotettiin omaksi hahmokseen, Taivaan sonniksi Gugalannaksi, jonka An omisti. An lieneekin ollut alkujaan nimenomaan paimenten suojelusjumala.^[2]

Anin uskottiin luoneen tähdet sotilaiksi, joilla hän tuhosi vihollisensa, ja näin hän oli tähtikuvioidenkin jumala. Lisäksi hänellä uskottiin olevan voima tuomita rikollisia.

Babylonialaiset tunsivat Anin myöhemmin nimellä Anu, ja hän oli heille edelleen taivaan ylhäinen jumala, mutta hänen asemansa uskonnollisissa menoissa ei ollut enää yhtä keskeinen kuin sumerien aikana. Hurrilaiset pitivät Anua Alalun seuraajana. ^[1]

• Dingir
• Enki
• Enlil

• Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9