For faster navigation, this Iframe is preloading the Wikiwand page for Aivopaise.

Aivopaise

Wikipediasta

Aivopaise (abscessus cerebri) on aivoissa sijaitseva märkäpesäke. Pienillä lapsilla se liittyy usein sydänsairauteen. Aivopaise voi tulla minkä ikäiselle tahansa, mutta yleisin se on 20–29-vuotiailla.

Aivopaiseen oireina voi olla päänsärkyä, oksentelua, kuumetta ja joskus kooma. Toisaalta oireet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat merkittävästikin sijainnin ja aiheuttajan mukaan. Useimmissa tapauksissa aivojen märkäpesäkkeen aiheuttaa hampaiston tai nenän sivuontelojen alueelta tullut bakteeri.[1] Aivopaise on mahdollista hoitaa vain, jos hoito aloitetaan tarpeeksi ajoissa. Hoitamattomana se johtaa lähes aina kuolemaan. Hoito voi olla esimerkiksi leikkaus, joka kuitenkin onnistuu harvoin.

Aivopaise syntyy, kun aivoihin pääsee bakteereja aiheuttaen tulehduksen. Yhdysvalloissa todetaan joka vuosi noin 1 500 aivopaisetta.

Hoitamattomana aivopaise johtaa lähes poikkeuksetta kuolemaan. Hoidettuna noin 90 % potilaista paranee. Vaikeimmissa tapauksissa tarvitaan leikkaushoitoa. Aivopaise voi aiheuttaa lisähaittoina mm. epileptisyyttä, aivokalvontulehduksen, pysyviä neurologisia haittoja tai infektion uusiutumisen.[2]

Kohonneessa aivopaiseen riskissä ovat henkilöt, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt mm. HI-viruksen seurauksena.

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
{{bottomLinkPreText}} {{bottomLinkText}}
Aivopaise
Listen to this article

This browser is not supported by Wikiwand :(
Wikiwand requires a browser with modern capabilities in order to provide you with the best reading experience.
Please download and use one of the following browsers:

This article was just edited, click to reload
This article has been deleted on Wikipedia (Why?)

Back to homepage

Please click Add in the dialog above
Please click Allow in the top-left corner,
then click Install Now in the dialog
Please click Open in the download dialog,
then click Install
Please click the "Downloads" icon in the Safari toolbar, open the first download in the list,
then click Install
{{::$root.activation.text}}

Install Wikiwand

Install on Chrome Install on Firefox
Don't forget to rate us

Tell your friends about Wikiwand!

Gmail Facebook Twitter Link

Enjoying Wikiwand?

Tell your friends and spread the love:
Share on Gmail Share on Facebook Share on Twitter Share on Buffer

Our magic isn't perfect

You can help our automatic cover photo selection by reporting an unsuitable photo.

This photo is visually disturbing This photo is not a good choice

Thank you for helping!


Your input will affect cover photo selection, along with input from other users.

X

Get ready for Wikiwand 2.0 🎉! the new version arrives on September 1st! Don't want to wait?