Abduktiivinen päättely on ”päättelyä parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen”. Käsitteen loi pragmatistinen tieteenfilosofi C. S. Peirce 1800-luvun lopulla.

Abduktiivisen päättelyn lähtökohtana on tyypillisesti joukko havaintoja, ja se etenee havaintojoukon todennäköisimpään selitykseen.^[1]

Esimerkki:

• Jos olet ulkona ilman sadevarusteita, sade kastelee.
• Syyskuussa sataa usein.
• Matti tulee usein töistä kävellen.
• Näin Matin tulevan märkänä töistä (on syyskuu).
• Johtopäätös: Ulkona sataa.

Päättelyssä ensimmäinen on ”yleisesti hyväksytty tosiasia” ja muut ovat empiiristä todistusaineistoa. Päättelyä voi perustella sillä, että se on rationaalinen ja todennäköinen, vaikka on toki mahdollista että naapuriin on juuri muuttanut ilkeä pikkupoika jolla on suunnaton vesipyssy. Sadehypoteesia voidaan tukea sillä, että kyseinen pikkupoika on ”satunnainen ja tuntematon voima”, kun taas sade on hyvinkin yleinen tapahtuma.

Abduktiivinen päättely ei ole deduktiivisesti pätevää. Johtopäätös ei seuraa premisseistä väistämättä, vaan se voi olla epätosi vaikka kaikki esitetyt premissit olisivat tosia. Johtopäätös on kuitenkin yleensä ”riittävän hyvä” ja käytännön syistä tieteellisiä selityksiä ja teorioita puolustetaan usein abduktiivisesti. Abduktiivisen kritiikin kestäminen on myös yksi keskeinen tieteen teorian haaste, koska abduktiivisella kritiikillä testataan sitä miten hyvin teoria sopii yhteen saatavilla olevan todistusaineiston ja taustaoletusten kanssa, eikä teorian tarvitse seurata premisseistä väistämättä. Tieteessä näet on yleistä se, että jotain muutakin vaihtoehtoista teoriaa tai selitysmallia esitetään selitykseksi samaan tapahtumaan, tai vähintäänkin mukana on vaihtoehtoja jotka olisivat mahdollisia – tai joita ei ainakaan voida sulkea mahdottomiksi. Abduktiivisessa päättelyssä teorioita puolustetaan sillä, että se selittää parhaiten hallussa olevan todistusaineiston.

Kuvitteellisen salapoliisin Sherlock Holmesin ylivertainen päättely perustui lähes aina abduktioon.^[2]

• Ankkatesti
• Induktiivinen päättely

• Paavola, Sami: Keksimisprosessien abduktiivinen käsitteellistäminen ja todellisuuden vastarinta. Teoksessa Veivo, Harri (toim.): Vastarinta / resistanssi. Konfliktit, vastustus ja sota semiotiikan tutkimuskohteina, s. 104–116. Helsinki: Yliopistopaino, 2007. ISBN 978-951-570-682-9.

• Douven, Igor: Abduction The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)