AIM-9 Sidewinder
AIM-9 Sidewinder ohjusmuseossa
Tyyppi	ilmataisteluohjus
Infobox OK

AIM-9 Sidewinder on yhdysvaltalainen lyhyen kantaman lämpöhakuinen ilmataisteluohjus. Se on myös länsimaiden yleisimmin käyttämä ilmataisteluohjus. Eri malleja on valmistettu yli 111 000 kappaletta ja ohjus on ollut 28 valtion käytössä. ^lähde?

Nimi "Sidewinder" tulee eräästä amerikkalaisesta kalkkarokäärmelajista (sarvikalkkaro, Crotalus cerastes), joka kykenee aistimaan infrapunalämpöä. ^lähde?

Yhdysvaltain laivasto aloitti Sidewinderin kehityksen jo 1940-luvulla. Ensimmäinen prototyypin onnistunut testilaukaisu tapahtui syyskuussa 1953. ^lähde?

Suomeen näitä ohjuksia saatiin vuonna 1972 Saab 35 Draken -hävittäjien mukana. Neuvostoliittolaisten MiG-21-13F- ja Mig-21 bis -hävittäjien mukana tuli (Vympel K-13, Nato-raportointinimi Atoll) ohjuksia. Nämä ohjukset olivat alun perin Sidewinder 9 B -version kopioita.^[1]

Vuonna 1976 käyttöön otettu malli AIM-9L (”Lima”) oli ensimmäinen, jonka ilmaisin oli tarpeeksi herkkä havaitsemaan maalin infrapunasäteilyn ja hakeutumaan siihen muista suunnista kuin takaa moottorin pakosuihkuun. Seuraava kehitysmalli AIM-9M ("Mike") oli tästä parannettu versio vuonna 1983. ^lähde?

Uusin malli AIM-9X, joka näkee maalit jopa 90 asteen kulmasta^selvennä, on yhteensopiva uusien kypärätähtäimien kanssa. Mallissa on korvattu perinteinen ohjauspintoihin perustuva ohjausmekanismi työntövoiman kulman muutoksiin perustuvalla järjestelmällä. Tässä mallissa on sama moottori ja taisteluosa kuin "M"-mallissa, mutta parantuneen aerodynamiikan ansiosta ohjus on nopeampi. Ohjus saadaan lukittua maaliin mikäli se pysyy kypärätähtäimen näytöllä ja tuottaa kylliksi lämpösäteilyä. Ampuvan koneen ei siis tarvitse lentää maalin suuntaan. ^lähde?

Yhdysvaltojen maavoimien MIM-72A/M48 Chaparral ilmatorjuntaohjusjärjestelmä pohjautui Sidewinder 9 D -versioon. Järjestelmä poistettiin käytöstä 1970-luvun puolivälistä alkaen.^[2]

• Pituus: 2,85 m
• Siipien pinta-ala: 630 mm
• Halkaisija: 127 mm
• Laukaisupaino: 91 kg
• Nopeus: Mach 2,5
• Kantomatka: 18 km
• Ohjaus: infrapunahakeutuva
• Taisteluosa: 9,4 kg, jossa tankotaistelulataus
• Valmistaja: Raytheon Corporation; Ford Aerospace; Loral Corp.
• Hinta: 84 000 USD^{milloin? lähde?}

• 
  AIM-9B
• 
  AIM-9D
• 
  AIM-9E
• 
  AIM-9J
• 
  AIM-9M
• 
  AIM-9P

Ensimmäiset Suomessa käytössä olleet Sidewinderit olivat Draken-hävittäjäkauppojen yhteydessä 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin hankitut ohjukset olivat joko mallia AIM-9P 2 tai AIM-9P 3. Ruotsissa ohjuksista käytettiin nimeä RB24J, ja Suomessa taas OHJ 4S R. OHJ 4S R:ää käytettiin Drakeneiden ohella myös Hawk-harjoitushävittäjissä. F-18 Hornet -torjuntahävittäjien yhteydessä hankitut Sidewinderit ovat mallia AIM-9M, mitä nimikettä niistä käytetään myös Suomen Ilmavoimissa. Horneteja varten hankitaan vuodesta 2008 lähtien lämpökamerahakupäällä varustettuja AIM-9X-ohjuksia, joita on suunniteltu ostettavaksi 150 kappaletta noin 90 miljoonan euron hintaan.^[3]

• Gunston, Bill: The Illustrated Encyclopedia of the World’s Rockets & Missiles. Salamander Books Ltd, 1979. ISBN 978-0861010295.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta AIM-9 Sidewinder Wikimedia Commonsissa

• Raytheon (Philco/General Electric) AAM-N-7/GAR-8/AIM-9 Sidewinder