−1 on matematiikassa negatiivinen kokonaisluku, joka on suurempi kuin −2 ja pienempi kuin 0. Se on siis suurin negatiivinen kokonaisluku.

Luku −1 on luvun 1 vastaluku, jolloin ${\displaystyle -1+1=1+(-1)=0}$.

Luku −1 saadaan myös Eulerin yhtälöstä, kun ${\displaystyle \theta =\pi }$: ${\displaystyle e^{i\pi }=-1}$.

Kun jokin luku kerrotaan −1:llä, luvun etumerkki vaihtuu:

${\displaystyle (-1)\cdot x=-x.}$

Toisin sanoen luku muuttuu vastaluvukseen, kun se kerrotaan luvulla −1.

Kun luku −1 kerrotaan itsellään saadaan 1: ${\displaystyle (-1)(-1)=1}$. Tämä on toinen tapa sanoa, että luku 1 on luvun −1 vastaluku.

Kun luku −1 korotetaan parilliseen kokonaislukupotenssiin saadaan arvo 1: ${\displaystyle (-1)^{2n}=1,n=0,\pm 1,\pm 2,\dots }$. Korotettaessa lukua parittomaan kokonaislukupotenssiin saadaan arvo −1: ${\displaystyle (-1)^{2n+1}=-1,n=0,\pm 1,\pm 2,\dots }$.

On määritelty, että x⁻¹ = 1/x, mikä tarkoittaa sitä, että luvun korottaminen potenssiin −1 on sama kuin luvun muuttaminen käänteisluvukseen. Luku –1 on itsensä käänteisluku:

${\displaystyle (-1)^{-1}={1 \over -1}={(-1)1 \over (-1)(-1)}={-1 \over 1}=-1}$

Kompleksilukujen teoriassa imaginaariyksikkö i on määritelty luvun −1 avulla:

${\displaystyle i^{2}=-1}$.^[1]

Toisin sanoen, vaikka luvulla -1 ei ole neliöjuurta reaalilukujen joukossa, sille voidaan määritellä neliöjuuri ${\displaystyle {\sqrt {(-1)))=(-1)^{\frac {1}{2))=i}$. Tämä johtaa kuntalaajennokseen: reaaliluvuista kompleksilukuihin.

Luku −1 liittyy Eulerin identiteettiin, sillä ${\displaystyle e^{i\pi }=-1\,\!.}$ Identiteetistä seuraa, että reaalilukupotenssiin korotus tuottaa yleisesti kompleksiluvun (jonka itseisarvo on 1):

${\displaystyle (-1)^{x}=(e^{i\pi })^{x}=e^{i\pi x}=\cos(x\pi )+i\sin(x\pi )}$

Esimerkiksi jos taskulaskimessa ei ole kompleksilukumoodia, niin laskutoimitus ${\displaystyle (-1)^{1,23))$ ei onnistu.

Luvun −1 avulla voidaan mallintaa esim. jaksollista binääristä lukujonoa b(n), n = 0, 1, 2, …

Jono 0 1 0 1 0 1 ... saadaan aikaan mallilla

${\displaystyle b(n)={1 \over 2}[1-(-1)^{n}]}$

Tilanmuutosten taajuutta voidaan säätää jakamalla indeksi n ja ottamalla lopputuloksesta kokonaislukuosa lattia-funktiolla. Esim. jono 0 0 0 1 1 1 0 0 0 1 1 1… saadaan mallilla

${\displaystyle b(n)={1 \over 2}[1-(-1)^{\left\lfloor {n \over 3}\right\rfloor }]}$

Jonon vaiheeseen voidaan vaikuttaa sijoittamalla indeksin n paikalle suurennettu tai pienennetty arvo, esimerkiksi

${\displaystyle b(n)={1 \over 2}[1-(-1)^{\left\lfloor {n+1 \over 3}\right\rfloor }]}$

tuottaa jonon 0 0 1 1 1 0 0 0 1 1 1 0…