Äidinkieli on kieli, jonka ihminen oppii ensimmäisenä kielenään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lapsella äidinkielen oppiminen tapahtuu samanaikaisesti ympäristöön ja kulttuuriin sosiaalistumisen kanssa. Yleisen käsityksen mukaan ihminen oppii normaalisti äidinkielensä muoto- ja lauserakenteen neljänteen ikävuoteen mennessä. Toisaalta ihminen oppii käyttämään äidinkieltään uusissa tehtävissä ja tilanteissa, samoin kuin uusia sanoja, koko elämänsä ajan.^[1] Samassa merkityksessä voidaan käyttää myös termiä ensikieli, joka on täsmällisempi siinä mielessä, että ihmisen ensimmäisenä oppima kieli ei välttämättä ole hänen äitinsä kieli.^[2]

Äidinkieli ei ole käsitteenä täysin yksiselitteinen, sillä ihminen voi kasvaa kaksikielisessä ympäristössä ja oppia jo varhaislapsuudessaan rinnakkain kaksi kieltä. Yleensä kuitenkin kaksikielisillä ihmisillä kielet ovat toiminnallisesti eri asemissa, eli jompaakumpaa käytetään enemmän tietyissä tilanteissa tai ympäristöissä.^[3] Äidinkielen omaksumisen voidaan katsoa alkavan jo ennen syntymää, kun sikiön aivot ja kuulo ovat kehittyneet riittävästi. Eräiden kaksikielisyyden tutkijoiden mukaan lapsen tulisikin kuulla kahta kieltä viimeistään ensimmäisistä elinviikoista lähtien, jotta kielet olisivat täysin samanarvoisia. Kaksivuotiaasta alkaen opittu kieli on jo selvästi toinen kieli.^[4]

• Äidinkielen opetuksen historia

• Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede, s. 2. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-417-0.
• Sajavaara, Kari: Toisen kielen oppiminen. Kari Sajavaara & Arja Piirainen-Marsh: Kielenoppimisen kysymyksiä, 1999, s. 73–102. Jyväskylä: Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-39-0621-3.
• Toivainen, Jorma: Äidinkielen omaksuminen. Kari Sajavaara & Arja Piirainen-Marsh: Kielenoppimisen kysymyksiä, 1999, s. 129–156. Jyväskylä: Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-39-0621-3.

• Sitaatteja aiheesta Äidinkieli Wikisitaateissa