Äänekkyys
Wikipediasta
Äänekkyys[1][2][3] eli kuuluvuus[4] (engl. loudness;[5] tunnus N[5][2][3]) on psykoakustiikan suure, joka kuvaa kuinka kovana ääni havaitaan.[5] Äänekkyyden yksikkö on soni eli sooni.[5] Yksi soni vastaa aistimusta, jonka aiheuttaa 1 000 hertsin taajuinen äänes äänenpainetasolla 40 desibeliä.[5] Soniasteikko on tasavälinen mitta-asteikko.[5] Yksikön kehitti psykologi Stanley Smith Stevens.[6]
Äänen intensiteetti ja äänipainetaso ovat absoluuttisia suureita, jotka riippuvat vain äänen värähtelyn tehosta.[5] Mutta psykologisena suureena äänekkyys riippuu monesta asiasta, kuten äänen taajuudesta, intensiteetistä ja kuuntelevasta yksilöstä.[5] Yleensä matalat ja korkeat äänet havaitaan hiljaisempina kuin keskiäänialueeseen kuuluvat äänet.[5] Vuonna 1933 Bell-puhelinyhtiössä tehtiin ensimmäiset äänekkyyskäyrät kuunteluttamalla puhtaita säveliä kuulokkeilla koeryhmälle.[7] Vakioäänekkyyskäyrästöjä on tehty myöhemminkin,[5] mutta tätä Fletcherin–Munsonin käyrästöä pidetään yhä merkittävänä.[7][5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Communication Acoustics – An Introduction to Speech, Audio and Psychoacoustics, s. 179. New York: John Wiley & Sons, Ltd, 2015. ISBN 978-1-118-86654-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Karjalainen, Matti: Hieman akustiikkaa (Arkistoitu – Internet Archive), "Kuulon perusominaisuudet", s. 32–37. Suomenkielinen opetusmoniste. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 2000.
- ↑ a b Toivanen, Jarmo: Teknillinen akustiikka, "Äänekkyys", s. 425–428. Suomenkielinen oppikirja. Otakustantamo, 1976. ISBN 951-671-123-5.
- ↑ Iivonen, Antti (toim.): Puheen salaisuudet – Fonetiikan uusia suuntia, s. 280. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-918-0.
- ↑ a b c d e f g h i j k Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka, "Äänekkyys", s. 121–131. Suomenkielinen oppikirja. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.
- ↑ Stanley Smith Stevens: A scale for the measurement of the psychological magnitude: loudness. In: APA Journals (Hrsg.): Psychological Review, Volume 43, Issue 5, pp. 405–416, 1936. [1]
- ↑ a b Fletcher, Harvey; Munson, Wilden A.: Loudness, its definition, measurement and calculation, The Journal of the Acoustical Society of America, Volume 5, Issue 2, pp. 82–108, 1933. [2]
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Lyhyt johdatus kommunikaatioakustiikkaan (Suomenkielinen opetusmoniste) 2015. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio.
- Pulkki, Ville: Kommunikaatioakustiikan perusteet (Suomenkielinen opetusmoniste) 2016. Espoo: Aalto-yliopisto, Signaalinkäsittelyn ja Akustiikan laitos. Arkistoitu
- Van Bergeijk, William A. & Pierce, John R. & David, Edward E., jr: Aallot ja korva. Luonto tieteen valossa 4. Alkuteoksen nimi Wawes and the ear. Suomentanut Reino Tuokko. Helsinki: WSOY, 1960.
- Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka. Suomenkielinen oppikirja. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8.
- Pulkki, Ville & Karjalainen, Matti: Communication Acoustics – An Introduction to Speech, Audio and Psychoacoustics. New York: John Wiley & Sons, Ltd, 2015. ISBN 978-1-118-86654-2. Teoksen verkkoversio.
- Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4. Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Äänekkyys Wikimedia Commonsissa
- Vakioäänekkyyskäyrästö hyperphysics.phy-astr.gsu.edu.
- Harvey Fletcherin artikkelit asa.scitation.org.
- Wilden A. Munsonin artikkelit asa.scitation.org.
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
